Robocobin tytär

Hei pieni ystäväiseni!

Olen iloinen että olet taas löytänyt tiesi luokseni, näinkin pitkän ajan jälkeen! Olin jo käytännössä päättänyt lopettaa blogini ajanpuutteesta johtuen, mutta jatkuvan painostuksen takia päätin jatkaa kirjoittamistani, joten pidän sinut hellästi mielessäni myös tulevaisuudessa, vaikka en pystyisi kirjoittamaan sinulle aina niin usein kuin haluaisin. Päätin tällä kertaa kertoa sinulle eräästä hyvinkin tärkeästä asiasta elämässäni, nimittäin hampaistani...

Olin verrattain soma lapsi, siihen saakka kunnes maitohampaani putosivat ja rautahampaat alkoivat täyttää suuhuni jääneitä välejä. Tuohon aikaan suuni oli vielä normaalin 6-vuotiaan tytön suu, mutta hampaani olivat jo siinä vaiheessa isot. Sillä aikaa kun suuhuni pyrkivät rautahampaat pelasivat keskenään tetristä parhaista laskeutumispaikoista, hammaslääkärit joutuivat repimään vielä jäljelle jääneitä maitohampaita pois tieltä, että edes osa hampaista pääsisi lähelle omia paikkojaan. Ala-asteen toisella luokalla suuni oli vähintäänkin hämmentävä: Ylähampaani olivat pitkälle kahdessa erillisessä rivissä ja etuhampaani olivat niin vinot ja ulkonevat, että niiden taakse olisi voinut piilottaa pikkutavaraa. Kaiken lisäksi leukaluuni oli solminut saatanallisen salaliiton muun anatomiani kanssa ja ei suostunut kasvamaan, joten oikomishoitoa ei voitu aloittaa. Toisinaan minua kiusattiin koulussa ulkonäköni takia. Olen kuitenkin aina ollut sanavalmis ja puolustin itseäni erittäin kärkkäästi tilanteen niin vaatiessa. Suurimman osan ajasta sainkin siis temmeltää rauhassa, enkä edes muistanut hampaitani.
Ala-asteen viimeisinä vuosina leukaluuni oli kasvanut niin, että oikomishoito voitiin vihdoin aloittaa. Ennen varsinaisia hammasrautoja sain yöraudat. Yleensä tapana on se, että lapselle laitetaan vain Robocob-kypärä tai niskaveto, mutta koska olin hammaslääkärini mukaan erikoistapaus, sain ne molemmat. Öisin suuni olikin niin täynnä rautaa, että kaikki magneetit 200 metrin säteellä sekosivat. Näytin käytännössä huonolta skifi-leffalta.

Robocop-kypärä

Niskaveto

Sitten sain vihdoin ihkaoikeat hammasraudat. Rautojen laiton jälkeen katsoin itseäni peilistä ja menin täysin pois tolaltani. Jos tilanne oli ollut huono aikaisemmin, niin nyt se oli järkyttävä! Päätin, että en enää ikinä hymyile tai puhu kenellekään ja murjotin seuraavat kaksi viikkoa.
Naapurini sanoi, että hän ostaa minulle lahjaksi junan, sillä raiteethan minulla oli jo suussa. Kostoksi tästä katkoin kaikki kynät hänen penaalistaan.
Tämän lisäksi oma hammaslääkärini oli erittäin innoissaan raudoistani ja hän ehdotti, että voisimme laittaa rautoihini värikkäät kuminauhat. Katsoin häntä kulmat kurtussa ja ajattelin, että haluaisin työntää hänen kädessään olevan poran sisään hänen sieraimestaan ja heti perään ne värikkäät kuminauhat. Päätimme yhteistuumin valita läpinäkyvät kuminauhat.

Muistan monena iltana itkeneeni äidilleni sitä miten rumalta näytin ja että halusin raudat pois. Kärsivällisesti äiti kuitenkin aina sanoi, että olisin myöhemmin tyytyväinen, siitä, että pidin nyt suuni täynnä metallia. Ja hyvin se äiti tiesi. Nykyään hampaani ovat edelleen isot, mutta ainakin ne ovat viivasuorat. Ja voi kirous ja kuolema, miten hyvä näillä onkaan syödä!

Puspus

-M