Tervehdys, ystäväiseni!
Tänään on Maanantain, sateinen Maanantai. Minä pidän viikonpäivistä, kaikista viikonpäivistä, mutta Maanantaista minä en pidä. Maanantai ei ole viikonpäivä, se on ihmislietettä.
Viikonpäivien Valtakuntaa hallitsevat kuningas Perjantai ja kuningatar Lauantai. Kuningaspari hallitsee valtakuntaansa ylväästi ja lempeästi. Kaikki alamaiset pitävät Viikonpäivien Valtakunnan kuninkaallisista. Alamaiset odottavat Perjantain ja Lauantain vierailua aina innokkaasti. Joka kerta kun Perjantai ja Lauantai saapuvat, tapahtuu jotain hauskaa! Voi olla, että pidetään puutarhajuhlat tai jopa tanssiaiset!
Kuningas Perjantai ja kuningatar Lauantai elävät hoviaan rakkauden ja lempeyden keskellä, yhdessä neljän lapsensa; Tiistain, Keskiviikon, Torstain ja Sunnuntain kanssa. Kaikki nuo pienet prinssit ja prinsessat ovat suloudessaan ylivertaisia ja niiden pienet, siniset silmät ovat täynnä elämää. Viikonpäivien Valtakunnassa vallitsee lähes aina täydellinen harmonia ja synergia.
Kerran sattui kuitenkin erittäin hullusti! Karkauspäivä, tuo kiertolaislumppu, joka ei ikinä kauaa paikoillaan pysy, onnistui viettelemään Kuningas Perjantain! Ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään oli Karkauspäivä taas kadunnut kuin tuhka tuuleen. Karkauspäivä pakeni salaiseen luolaansa. Siellä se istui ja odotti kunnes aika olisi kypsä. Näetkös, suuren petkutuksensa seurauksena Karkauspäivä oli nyt tiineänä, se odotti lasta. Liian pian koitti Karkauspäivän synnytyksen hetki. Tuo lapsi oli rumin äpärälapsi, jonka maailma on koskaan nähnyt. Lapsi oli niin ruma, että jopa lapsen maailmaan tuonut kätilö sokeutui tyystin! Tuo äpärälapsi sai nimekseen Maanantai.
Ajan saatossa Maanantai kasvoi ja vahvistui sekä kävi erittäin ovelaksi ja ilkeäksi. Kukaan Viikonpäivien Valtakunnassa ei pitänyt Maanantaista, sillä Maanantai ei ikinä leikkinyt reilusti ja se keksi aina ikäviä temppuja muiden kiusaksi. Kasvettuaan aikuiseksi Maanantai aiheutti yhä enemmän ja enemmän hankaluuksia ja sen takia kuningas Perjantai määräsi, että Maanantai tulisi surmata. Maanantai osoittautui kuitenkin yllättävän sitkeäksi. Joka kerta kun surmaajat luulivat saaneensa Maanantain nujerrettua, se palasikin takaisin yhtä voimakkaana. Ja niin se on säilynyt tähänkin päivään saakka. Maanantai on kuin syöpä.
Minä en pidä Maanantaista.
- Loppu -
Mus
maanantai 22. heinäkuuta 2013
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Kuinka aistiharhat kesytetään – ja muita kertomuksia
Hei virtuaalinen ystäväni! Olen iloinen, että olet taas löytänyt tiesi lempisivustollesi!
Haluan kertoa sinulle lauantaiaamustani. Tuo aamu ei ollut rauhallinen ja hidas kuten aamuni yleensä, vaan tuona aamuna tapahtui jotain poikkeuksellista...
Lempeä aamuaurinko paistoi silmäluomiini ja tunsin unen jättävän täydellisesti levänneen kehoni. Avasin hitaasti silmäni. Sekunnin sadasosassa sykkeeni nousi lähelle kahtasataa, sillä joku seisoi huoneessani, vain metrin päässä sängystäni ja tuijotti minua uhkaavasti. Miten joku oli pystynyt tunkeutumaan huoneeseen yön aikana,herättämättä minua? Varmaa oli, että murtautuja ei halunnut minulle mitään hyvää. Aivoni kävivät ylikierroksilla välittäen tietoisuudelleni mielikuvia paloittelusurmista ja raiskauskuolemista. En varmasti antautuisi ilman tappelua! Yritin huutaa, mutta huuto takertui kurkkuuni.
Seuraavana hetkenä silmäni tarkentuivat kohteeseensa, tehden jälleen yhteistyötä tajuntani kanssa. Huomasin, että huoneessa ei ollut lisäkseni muita ihmisiä. Kohtalokas paloittelijaraiskaaja osoittautuikin vain kälyni sellokoteloksi. Olin siis pelästynyt kuollakseni sellokoteloa. Oikein hyvää huomenta!
Edellä oleva tapaus on loistava esimerkki tuhansista tapauksista, joita erittäin vilkas mielikuvitukseni ja huono näkökykyni saavat yhdessä aikaan. Tuhoisa yhdistelmä.
Huono näköni todettiin jo lukiossa ja nyt, melkein 7 vuotta myöhemmin, en ole vieläkään saanut aikaseksi hankittua silmälaseja. Olen toki yrittänyt. Muutama vuosi sitten näköni testattiin ja kiersin kaikki Helsingin optikkoliikkeet läpi, etsien itselleni sopivia laseja. Ongelmaksi muodostui kapeat kasvoni. Kaikki aikuisten lasit olivat poikkeuksetta liian leveitä ja lasten laseissa oli puolestaan liian kapeat linssit isohkoille silmilleni. Uskon myöskin, että Turtles-lasit olisivat kokeneet hyvin nopean inflaation, viikon alkuhuuman jälkeen. Piilolinssit olisivat varmasti erittäin toimiva ratkaisu, mutta henkilökohtaisesti en viehäty ajatuksesta, että minun pitäisi räplätä silmämuniani joka päivä. On siis käytännössä kohtalon sanelemaa, että minulla ei kuulu olla laseja.
Tilanteet, joissa tervehdin tuntemattomia ihmisiä tai tuttavani suuttavat minuun kun en ymmärrä tervehtiä heitä, ovat tyypillisiä minulle. Kerran aiheutin pariskuntariidan tervehtimällä junassa tuntematonta miestä ja kysymällä mitä hänelle kuuluu, ennen kuin ymmärsin puhuvani väärälle henkilölle. Pahoittelin syvästi ja poistuin paikalta. Kuitenkin kuulin vielä toiselle puolelle junaa kun miehen ilmeisen mustasukkainen tyttöystävä kysyi sihisten hampaittensa välistä:"Kuka toi ämmä oli?".
Kaikesta huolimatta koen olevani onnekas vajaan näkökykyni kanssa. Asiat voisivat olla todella paljon huonomminkin. Esimerkiksi yksi tuttavani ei kykene näkemään omaa sukupuolielintään ilman lasejaan. Uskon, että tämän kaltainen tilanne tekisi kenet tahansa vähän surulliseksi. Sitten on tietenkin myöskin ne Afrikan lapset. Kyllä, asiat voisivat olla erittäin paljon huonomminkin.
Niin kauan kuin näen kaikki värit yhtä kirkkaina kuin ne näen nyt, kykenen voittamaan tuijotuskilpailuja ja näen laittaa langan neulansilmään, ei minulla ole kiirettä hankkia laseja. Kuitenkin siinä vaiheessa kun näet minut etenevän kadulla selvinpäin pelkän tunnustelun avulla, silloin on sinun aika kantaa minut väkisin lähimpään optikoliikkeeseen valitsemaan punaisten ja sinisten Turtles-lasien väliltä.
Haukan katseella, puspus.
-M
Haluan kertoa sinulle lauantaiaamustani. Tuo aamu ei ollut rauhallinen ja hidas kuten aamuni yleensä, vaan tuona aamuna tapahtui jotain poikkeuksellista...
Lempeä aamuaurinko paistoi silmäluomiini ja tunsin unen jättävän täydellisesti levänneen kehoni. Avasin hitaasti silmäni. Sekunnin sadasosassa sykkeeni nousi lähelle kahtasataa, sillä joku seisoi huoneessani, vain metrin päässä sängystäni ja tuijotti minua uhkaavasti. Miten joku oli pystynyt tunkeutumaan huoneeseen yön aikana,herättämättä minua? Varmaa oli, että murtautuja ei halunnut minulle mitään hyvää. Aivoni kävivät ylikierroksilla välittäen tietoisuudelleni mielikuvia paloittelusurmista ja raiskauskuolemista. En varmasti antautuisi ilman tappelua! Yritin huutaa, mutta huuto takertui kurkkuuni.
Seuraavana hetkenä silmäni tarkentuivat kohteeseensa, tehden jälleen yhteistyötä tajuntani kanssa. Huomasin, että huoneessa ei ollut lisäkseni muita ihmisiä. Kohtalokas paloittelijaraiskaaja osoittautuikin vain kälyni sellokoteloksi. Olin siis pelästynyt kuollakseni sellokoteloa. Oikein hyvää huomenta!
 |
| Uhkaava sellokotelo |
Edellä oleva tapaus on loistava esimerkki tuhansista tapauksista, joita erittäin vilkas mielikuvitukseni ja huono näkökykyni saavat yhdessä aikaan. Tuhoisa yhdistelmä.
Huono näköni todettiin jo lukiossa ja nyt, melkein 7 vuotta myöhemmin, en ole vieläkään saanut aikaseksi hankittua silmälaseja. Olen toki yrittänyt. Muutama vuosi sitten näköni testattiin ja kiersin kaikki Helsingin optikkoliikkeet läpi, etsien itselleni sopivia laseja. Ongelmaksi muodostui kapeat kasvoni. Kaikki aikuisten lasit olivat poikkeuksetta liian leveitä ja lasten laseissa oli puolestaan liian kapeat linssit isohkoille silmilleni. Uskon myöskin, että Turtles-lasit olisivat kokeneet hyvin nopean inflaation, viikon alkuhuuman jälkeen. Piilolinssit olisivat varmasti erittäin toimiva ratkaisu, mutta henkilökohtaisesti en viehäty ajatuksesta, että minun pitäisi räplätä silmämuniani joka päivä. On siis käytännössä kohtalon sanelemaa, että minulla ei kuulu olla laseja.
Tilanteet, joissa tervehdin tuntemattomia ihmisiä tai tuttavani suuttavat minuun kun en ymmärrä tervehtiä heitä, ovat tyypillisiä minulle. Kerran aiheutin pariskuntariidan tervehtimällä junassa tuntematonta miestä ja kysymällä mitä hänelle kuuluu, ennen kuin ymmärsin puhuvani väärälle henkilölle. Pahoittelin syvästi ja poistuin paikalta. Kuitenkin kuulin vielä toiselle puolelle junaa kun miehen ilmeisen mustasukkainen tyttöystävä kysyi sihisten hampaittensa välistä:"Kuka toi ämmä oli?".
Kaikesta huolimatta koen olevani onnekas vajaan näkökykyni kanssa. Asiat voisivat olla todella paljon huonomminkin. Esimerkiksi yksi tuttavani ei kykene näkemään omaa sukupuolielintään ilman lasejaan. Uskon, että tämän kaltainen tilanne tekisi kenet tahansa vähän surulliseksi. Sitten on tietenkin myöskin ne Afrikan lapset. Kyllä, asiat voisivat olla erittäin paljon huonomminkin.
Niin kauan kuin näen kaikki värit yhtä kirkkaina kuin ne näen nyt, kykenen voittamaan tuijotuskilpailuja ja näen laittaa langan neulansilmään, ei minulla ole kiirettä hankkia laseja. Kuitenkin siinä vaiheessa kun näet minut etenevän kadulla selvinpäin pelkän tunnustelun avulla, silloin on sinun aika kantaa minut väkisin lähimpään optikoliikkeeseen valitsemaan punaisten ja sinisten Turtles-lasien väliltä.
Haukan katseella, puspus.
-M
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Alkuläpät
Arvoisa lukijani, koe olevasi tervetullut!
Klikkailusi on johdattanut sinut blogiini ja olen tästä erittäin tyytyväinen.
Paremmin tietävät ovat kertoneet, että hyvällä blogilla tulee olla rajattu tarkoitusperä ja tietty aihepiiri, jota postaukset käsittelevät, sillä muuten kirjoitusten seuraaminen käy haastavaksi ja blogi vaikuttaa sekavalta. Lisäksi hyvän bloggaajan tulee olla erittäin kiinnostunut jostain teemasta kuten muodista, juhlien järjestämisestä, neppiautoista tai poneista. Taitavalla bloggaajalla tulee olla selkeä näkemys omasta kiinnostuksen kohteestaan, jota hän tekstiensä välityksellä yrittää välittää lukijoilleen. Olen lisäksi kuullut, että useimpien blogien tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon lukijoita – koska, no enemmän on aina enemmän. Näistä seikoista johtuen tämä ei ole oikea blogi ensinkään. Minä myöskin pidän sekavasta. Lisäksi ainut asia mihin koen niin suurta intohimoa, että haluaisin siitä mitään kirjoittaa on elämä, ilman mitään rajauksia.
En todellakaan sano, että oma elämäni olisi jokaisen larppaajan unelma kaikessa jännittävyydessään tai että se tihkuisi luksusta. Elämästäni poikkeuksellisen siistiä tekee ainoastaan tapa jolla näen asiat. Ei, blogi tämä ei ole. Uskon, että virtuaalipäiväkirja on ehkä parempi sana kuvaamaan tulevaa. En ryhdy postauksissani kuitenkaan jakamaan kanssasi kuppikokoani tai yksityiskohtia ihmissuhteistani, vaan tarkoituksenani on ennemminkin tarjota kurkistusluukku pääni sisään. Väitän, että konnankoukuista saa paljon enemmän irti kun ne jakaa maailman kanssa.
Omistan tulevat kirjoitukseni lähinnä ihmisille, jotka jo jollain tavalla tuntevat minua, ja sitten tietty myös niille jotka vain yleisesti pitävät muiden ihmisten stalkkaamisesta.
Tapaamisiin, puspus
-Mus
Klikkailusi on johdattanut sinut blogiini ja olen tästä erittäin tyytyväinen.
Paremmin tietävät ovat kertoneet, että hyvällä blogilla tulee olla rajattu tarkoitusperä ja tietty aihepiiri, jota postaukset käsittelevät, sillä muuten kirjoitusten seuraaminen käy haastavaksi ja blogi vaikuttaa sekavalta. Lisäksi hyvän bloggaajan tulee olla erittäin kiinnostunut jostain teemasta kuten muodista, juhlien järjestämisestä, neppiautoista tai poneista. Taitavalla bloggaajalla tulee olla selkeä näkemys omasta kiinnostuksen kohteestaan, jota hän tekstiensä välityksellä yrittää välittää lukijoilleen. Olen lisäksi kuullut, että useimpien blogien tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon lukijoita – koska, no enemmän on aina enemmän. Näistä seikoista johtuen tämä ei ole oikea blogi ensinkään. Minä myöskin pidän sekavasta. Lisäksi ainut asia mihin koen niin suurta intohimoa, että haluaisin siitä mitään kirjoittaa on elämä, ilman mitään rajauksia.
En todellakaan sano, että oma elämäni olisi jokaisen larppaajan unelma kaikessa jännittävyydessään tai että se tihkuisi luksusta. Elämästäni poikkeuksellisen siistiä tekee ainoastaan tapa jolla näen asiat. Ei, blogi tämä ei ole. Uskon, että virtuaalipäiväkirja on ehkä parempi sana kuvaamaan tulevaa. En ryhdy postauksissani kuitenkaan jakamaan kanssasi kuppikokoani tai yksityiskohtia ihmissuhteistani, vaan tarkoituksenani on ennemminkin tarjota kurkistusluukku pääni sisään. Väitän, että konnankoukuista saa paljon enemmän irti kun ne jakaa maailman kanssa.
Omistan tulevat kirjoitukseni lähinnä ihmisille, jotka jo jollain tavalla tuntevat minua, ja sitten tietty myös niille jotka vain yleisesti pitävät muiden ihmisten stalkkaamisesta.
Tapaamisiin, puspus
-Mus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)