Robocobin tytär

Hei pieni ystäväiseni!

Olen iloinen että olet taas löytänyt tiesi luokseni, näinkin pitkän ajan jälkeen! Olin jo käytännössä päättänyt lopettaa blogini ajanpuutteesta johtuen, mutta jatkuvan painostuksen takia päätin jatkaa kirjoittamistani, joten pidän sinut hellästi mielessäni myös tulevaisuudessa, vaikka en pystyisi kirjoittamaan sinulle aina niin usein kuin haluaisin. Päätin tällä kertaa kertoa sinulle eräästä hyvinkin tärkeästä asiasta elämässäni, nimittäin hampaistani...

Olin verrattain soma lapsi, siihen saakka kunnes maitohampaani putosivat ja rautahampaat alkoivat täyttää suuhuni jääneitä välejä. Tuohon aikaan suuni oli vielä normaalin 6-vuotiaan tytön suu, mutta hampaani olivat jo siinä vaiheessa isot. Sillä aikaa kun suuhuni pyrkivät rautahampaat pelasivat keskenään tetristä parhaista laskeutumispaikoista, hammaslääkärit joutuivat repimään vielä jäljelle jääneitä maitohampaita pois tieltä, että edes osa hampaista pääsisi lähelle omia paikkojaan. Ala-asteen toisella luokalla suuni oli vähintäänkin hämmentävä: Ylähampaani olivat pitkälle kahdessa erillisessä rivissä ja etuhampaani olivat niin vinot ja ulkonevat, että niiden taakse olisi voinut piilottaa pikkutavaraa. Kaiken lisäksi leukaluuni oli solminut saatanallisen salaliiton muun anatomiani kanssa ja ei suostunut kasvamaan, joten oikomishoitoa ei voitu aloittaa. Toisinaan minua kiusattiin koulussa ulkonäköni takia. Olen kuitenkin aina ollut sanavalmis ja puolustin itseäni erittäin kärkkäästi tilanteen niin vaatiessa. Suurimman osan ajasta sainkin siis temmeltää rauhassa, enkä edes muistanut hampaitani.
Ala-asteen viimeisinä vuosina leukaluuni oli kasvanut niin, että oikomishoito voitiin vihdoin aloittaa. Ennen varsinaisia hammasrautoja sain yöraudat. Yleensä tapana on se, että lapselle laitetaan vain Robocob-kypärä tai niskaveto, mutta koska olin hammaslääkärini mukaan erikoistapaus, sain ne molemmat. Öisin suuni olikin niin täynnä rautaa, että kaikki magneetit 200 metrin säteellä sekosivat. Näytin käytännössä huonolta skifi-leffalta.

Robocop-kypärä

Niskaveto

Sitten sain vihdoin ihkaoikeat hammasraudat. Rautojen laiton jälkeen katsoin itseäni peilistä ja menin täysin pois tolaltani. Jos tilanne oli ollut huono aikaisemmin, niin nyt se oli järkyttävä! Päätin, että en enää ikinä hymyile tai puhu kenellekään ja murjotin seuraavat kaksi viikkoa.
Naapurini sanoi, että hän ostaa minulle lahjaksi junan, sillä raiteethan minulla oli jo suussa. Kostoksi tästä katkoin kaikki kynät hänen penaalistaan.
Tämän lisäksi oma hammaslääkärini oli erittäin innoissaan raudoistani ja hän ehdotti, että voisimme laittaa rautoihini värikkäät kuminauhat. Katsoin häntä kulmat kurtussa ja ajattelin, että haluaisin työntää hänen kädessään olevan poran sisään hänen sieraimestaan ja heti perään ne värikkäät kuminauhat. Päätimme yhteistuumin valita läpinäkyvät kuminauhat.

Muistan monena iltana itkeneeni äidilleni sitä miten rumalta näytin ja että halusin raudat pois. Kärsivällisesti äiti kuitenkin aina sanoi, että olisin myöhemmin tyytyväinen, siitä, että pidin nyt suuni täynnä metallia. Ja hyvin se äiti tiesi. Nykyään hampaani ovat edelleen isot, mutta ainakin ne ovat viivasuorat. Ja voi kirous ja kuolema, miten hyvä näillä onkaan syödä!

Puspus

-M

Golfin järjettömyydestä

Hei pieni ystäväiseni!

Pahoittelen taas pitkää vaitioloani, mutta tässä onkin pitkä kertomus korvaukseksi!

Koska paremmin valistuneilla on vastuu jakaa tietoaan eteenpäin, teen sen itse tässä kohtaa. Kerron sinulle nyt Golfista ja siitä mikä on todellinen asian laita... 

Golf syntyi maailman mukana. Maapallon hakiessa muotoaan kuumuus maan ytimessä tiivistyi ja synnytti pienen munan. Se muna oli pieni, vain viiriäisen munan kokoinen.  Siitä munasta Golf eräänä päivänä kuoriutuisi, mutta ei vielä, ensin sen pitäisi kasvaa. Ja kauan se kasvoi, sillä niin kamala asia kuin Golf tarvitsee paljon tilaa itselleen. Vihdoin, sydänkeskiajan tietämillä Golf kuoriutui munastaan ja se sihisi.

Golf oli syntynyt vain yhtä tarkoitusta varten. Se tarkoitus oli sama kuin kaikilla muillakin pahuuden muodostumilla nyt ja aina; sen tarkoitus oli valloittaa maailma.

Yhdessä kohtaa Golf kuitenkin erosi muista menneiden aikojen hirviöistä. Golf omasi suuren määrän kärsivällisyyttä. Hiljaa se katseli vierestä kun Musta surma, luonnon katastrofit, Hitler ja Celine Dion yrittivät vuoron perään syöstä ihmiskunnan hulluuden partaalle ja näin saada vallan maailmasta, yhdenkään heidän kuitenkaan siinä onnistumatta. Golf ymmärsi, että se tarvitsisi enemmän aikaa toteuttaakseen suunnitelmansa. Tähän tarkoitukseen Golf keksi pelin. Ja voi kirous ja kuolema, minkälaisen pelin se keksikään! Se peli oli typerintä mitä historian kulussa oli koskaan keksitty! Se peli oli typerämpää kuin se, että sialla on sorkat eikä varpaat, tai se tilanne, jossa syöt lihakeittoa haarukalla, koska et jaksa tiskata yhtä lusikkaa puhtaaksi.

Koska Golf on aina ollut itsekeskeinen ja koska se itse piti keksimästään pelistä niin suuresti, se myös päätti antaa pelille oman nimensä.

Pakko on kuitenkin myöntää, että Golf osasi olla paikoittain ovela keksiessään peliään. Mutta et taidakkaan tietää miksi?

Kaikki jotka ovat joskus pelanneet golfia, tai osaavat käyttää Googlea tietävät, että pelissä heilutellaan mailoja, jotta saataisiin palloja erinäisiin reikiin, pukeudutaan capri-housuihin ja muihin rumiin vaatteisiin ja ajetaan kilpaa seinättömillä autoilla. Se mitä et kuitenkaan tiennyt on se, että tuo kaikki edellä mainittu on vain kulissia ja pelin todellinen tarkoitus on ainoastaan niissä hetkissä kuin pallot nostetaan pois rei´istään, joihin ne on ensin mailoilla lyöty. Sillä hetkellä kuin pelaaja kumartuu ottamaan pallonsa rei´iästä, maan sisässä lymyävä hirviö puhaltaa häntä kohden syövyttävää pulveria. Pulveri menee pelaajan sieraimista aivoihin ja syövyttää pikku hiljaa pois kaiken järjen. Pulveri saa pelaajan myös uskomaan, että hänellä on erittäin hauskaa pelatessaan ja että hän haluaa palata pelikentälle yhä uudestaan ja uudestaan ja näin menettää loputkin järjestään. Pulveri saa aivot myös uskomaan, että pelaaja tekee ystävilleen palveluksen kutsuessaan heidätkin pelaamaan. 

Tässä kohtaa ymmärrätkin jo varmaan pelin todellisen juonen? Mitä useampi ihminen pelaa golfia, sitä useampi ihminen menettää järkensä ja samalla kun ihmiset menettävät järkensä, he menettävät arvostelukykynsä. Arvostelukyvyttömiä ihmisiä on myös hyvin paljon helpompi ohjailla. 

Aikanaan kun kärsivällisesti uhrejaan kerännyt Golf kysyy ihmisiltä, että saisiko se hallita maailmaa, kukaan ei enää osaa ajatella, että siinä olisi mitään huonoa. Ja näin me päädymme kaikki suoraa päätä hemmettiin.

Pieni ystäväiseni, toivon, että mietit sanojani ensi kerralla kuin mietit golfaamaan lähtemistä. Mieti maailman tulevaisuutta!

Huolestuneena,

-M 

Tirsk

Tervehdys pieni ystäväiseni!

Olemme olleet pitkään erossa, mutta olen iloinen, että olet taas palannut luokseni!

Luettuasi kirjoituksiani olet varmasti huomannut, että omaan hieman häiriintyneen mielikuvituksen ja huumorintajun. Uskon, että vilkas mieleni on yksi suurimmista syistä, joiden ansiosta koen tavallisen arkeni hyvin antoisaksi ja jännittäväksi. Asiat ja tilanteet voi kokea niin monella tavalla.

Löydän itseni usein tilanteesta, jossa nauran jollekin jutulle kovempaa ja pidempään kuin muut seurueen jäsenet. Olen niin sanotusti "helppo yleisö", kohtuullisen huonollekin humoristille. Tässä kohtaa koen itseni ihmiskunnan hyväntekijäksi; kun koittaa hetki, että kukaan muu ei enää naura jutuillesi, kun koko maailma on sinut hyljännyt, siltikin, siltikin, voit luottaa siihen, että minä yhä nauran sinulle.

Voisin laittaa pääni pantiksi siitä, että naapurini, noin 50-vuotiaan autonrassaajan, Iisakin päivä piristyi kohdatessamme porraskäytävässä. Kohtaamisemme aikana nauroin Iisakin kuolemaakin huonommille jutuille viitisen minuuttia. Kohtaamisen jälkeen Iisakki lähti silmin nähden piristyneenä asioilleen. Katua kävellesseen Iisakki todennäköisesti röyhisti rintaansa ja miettii tyytyväisenä mielessään "I still haz it!" . Iisakin koko päivä tai jopa koko viikko saattoi piristyä kohtaamisemme seurauksena. Kuitenkaan Iisakin ei koskaan tarvitse tietää, että tuon 5 minuuttisen aikana minä nauroin todellisuudessa sille, että hänen sepaluksensa oli jäänyt auki. Iloni oli täysin aitoa ja hersyvää. En teeskennellyt huvittuneisuuteni tasoa hetkeäkään. Vaikka näkemyksemme siitä mitä kohtaamisemme aikana todellisuudessa tapahtui poikkeavat täysin toisistaan, on lopputulos silti kaikkien kannalta paras mahdollinen. Kaikki osapuolet voittivat.

Viihdyn usein poikaporukoissa, sillä huumorintajuni on pääsääntöisesti hyvin ronskia ja miesmäistä. Tyttöseurueessa olen muutaman kerran onnistunut saamaan joltain pahaonniselta tytöltä piimät nenästä, jonka jälkeen olen päätellyt, että on kaikkien kannalta parempi jättää härskimmät kommenttini kerrottaviksi toisissa piireissä...

Mieluisinta ajanvietettäni on herjanheitto. Pidän pienten tikareiden heittelemisestä ja nautin suuresti siitä jos joku pystyy heittämään tikarini takaisin. Tosin monesti terävä tikarini vaihtuu paluumatkansa aikana tylsään puuveitseen, mutta on joskus käynyt niinkin, että vastassa onkin ollut yhtäkkiä miekkasade.

Puukkojen teroitukseen!

Pusuja just sulle,

-M

Se seuraava päivä

Hei ystäväiseni!

Tiedätkö sen tunteen kun jokaiseen soluusi sattuu, valo tuntuu paholaisen keksinnöltä ja pimeään koloon kaivautuminen tuntuu erittäin hyvältä vaihtoehdolta? Se on maailman pahin tunne. Taidat tietää mistä puhun? Se tunne on piinaava krapula.

Ikäväkseni olen joutunut huomaamaan, että alkoholilla ja krapulalla ei ole samanlaista suhdetta kuin siedätyshoidolla ja allergialla. Krapulasta ei voi siedättyä pois. Eikö elämä olekin joskus epäreilua?

On kliinisesti testattu, että krapulan voimakkuus kasvaa lineaarisesti iän mukaan. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä pahemmaksi krapulat muodostuvat.
Olet varmaan joskus kuullut jonkun sanovan "Kylläpä Meno-Esa rauhoittui kun tapasi Sinikan! Nykyään Esa on rakastunut ja hän on luovuttanut kiveksensä Sinikalle säilytettäväksi. Enää Esa ei käy ulkona hassuttelemassa..." .
Tämä on hyvin tyypillinen tarina. Sillä, että Esa ei käy enää ulkona ei ole kuitenkaan mitää tekemistä rakkauden kanssa tai sen kanssa, että joku muu säilyttää nykyään hänen kiveksiään. Totta on ainoastaan se, että Esa ei käy ulkona enää sen takia, että hänen krapulansa ovat iän myötä kasvaneet liian voimakkaiksi. Esa ei enää nuorene ja hänen rapistuvat solunsa eivät enää jaksa taistella krapulaa vastaan samoin kuin ennen.

Ylitsepääsemättömiksi muodostuneet krapulat ovat universumin tapa kertoa Esalle, että on aika hankkia uusi harrastus alkoholin tilalle; kuten posliinin maalaus, ponit tai Sinikka.

Minun krapulani ovat aina olleet ylitsepääsemättömiä, joten yllä oleva sääntö ei kuulu minuun. Lisäksi jos minulla olisi kivekset, en varmasti antaisi niitä kenellekkään säilytettäväksi vaan pitäisin ne visusti itselläni. Yhden kummassakin nyrkissäni.

Joku saattaisi kysyä, että jos alkoholista tulee niin paha olo, niin miksi juoda ylipäätään? Hyvä ystäväni tiivisti asian kerran yhdellä lauseella, jossa jokainen sana on totta; "Dogaaminen on vaan niin pirun rentoo".

Pirstaleina, mutta silti tyytyväinen,

Puspus

-M

Krebaava musanisti

Vulcan salute, ystäväiseni! 

Pahoittelen pitkää vaitioloani, mutta tanssin toissa viikonloppuna itseni suoraan kuumeiseen sairasvuoteeseen ja olen maannut siellä pitkään. Kuumehoureeni ovat olleet niin korkealentoisia, että mielestäni on ollut kaikkien kannalta parempi, että en ole hetkeen kirjoittanut mitään.

Kuumeestani huolimatta, tanssiminen on mielestäni erinomainen keksintö. Tanssi pohjaa rytmiin ja musiikkiin. Musiikki on mielestäni vielä tanssimistakin parempi keksintö. Musiikki ja tanssi yhdessä ovat kuin kaksi teräsnyrkkiä katutappelussa, jossa vastustajalla ei ole käsiä ollenkaan. Jos pelaisin uhkapelejä, en laittaisi rahojani likoon kädettömän tappelijan puolesta.

Kerron nyt sinulle pienen salaisuuden, jota edes lähimmät ystäväni eivät minusta tiedä: Tanssin kotonani iltaisin ennen nukkumaan menoa. Tanssini ei ole mitään somaa pikkukeikistelyä alusvaatteisillaan, mikä olisi naapurin kiikaristalkkeri-sedän mieleen. Ei. Minun tanssini on armotonta skibaamista (=skitsobailaamista), jota saattaa kestää puolesta tunnista, puoleentoista tuntiin. Joku istuu iltansa television edessä, mutta mielestäni minun vaihtoehtoni on paljon parempi; minä pidän juhlat.

Luonnollisestikaan kukaan ei ole ikinä päässyt todistamaan iltaisia tanssiesityksiäni. Monien supersankareiden tavoin elän siis salattua kaksoiselämää. Ainoa ero on se, että minulla ei ole kertakaikkiaan mitään supervoimia, en taistele pahiksia vastaan, en omista trikoopukua ja muut supersankarit ovat onnistuneet säilyttämään salaisuutensa. 

Musiikki on yksi lempiasioistani. Uskon, että ihminen on monella tapaa erittäin typerä nisäkäs, mutta musiikkia keksittäessä kaikki meni täysin oikein. Musiikilla on erittäin tärkeä rooli jokaisessa elämäni päivässä, vaikka en soitakkaan mitään intsrumenttia ja omaan lauluäänen suoraan helvetistä. Musiikki moninkertaistaa ilon ja energian määrän ja toimii kärsivällisenä terapeuttina aina tarvittaessa. Taustarytmi tekee jopa silittämisestä mukavaa ja minä en koskaan silitä vaatteitani, vaikka olenkin muuten erittäin siisti ihminen.

Jos minulta kysyttäisiin,  ottaisinko autiolle saarelle mukaan toisen ihmisen vai musiikkini, ei päätös olisi kovin helppo. Toisaalta olen sosiaalinen ihminen ja arvostan ihmissuhteitani yli kaiken. Lisäksi syli on lempipaikkani. Toisaalta katsottuna, musiikki ei ole kertaakaan saanut minua ärsyyntymään. Siis musiikki, jonka olen itse valinnut. Ratkaisevaksi tekijäksi noussee tässä kohtaa aikamääre. Jos autiolle saarelle joutuisi pitkäksi aikaa, voisi ruoka loppua lyhyeen. Toinen ihminen minun saarellani tarkoittaisi useampaa lihansyöntipäivää, sitten kun kookospähkinät alkaisivat maistua puulta. One can´t live only from soulfood. Tirsk.

Puspus,


-Mus

Viikonpäivien Valtakunta

Tervehdys, ystäväiseni!


Tänään on Maanantain, sateinen Maanantai. Minä pidän viikonpäivistä, kaikista viikonpäivistä, mutta Maanantaista minä en pidä. Maanantai ei ole viikonpäivä, se on ihmislietettä.

Viikonpäivien Valtakuntaa hallitsevat kuningas Perjantai ja kuningatar Lauantai. Kuningaspari hallitsee valtakuntaansa ylväästi ja lempeästi. Kaikki alamaiset pitävät Viikonpäivien Valtakunnan kuninkaallisista. Alamaiset odottavat Perjantain ja Lauantain vierailua aina innokkaasti. Joka kerta kun Perjantai ja Lauantai saapuvat, tapahtuu jotain hauskaa! Voi olla, että pidetään puutarhajuhlat tai jopa tanssiaiset!

Kuningas Perjantai ja kuningatar Lauantai elävät hoviaan rakkauden ja lempeyden keskellä, yhdessä neljän lapsensa; Tiistain, Keskiviikon, Torstain ja Sunnuntain kanssa. Kaikki nuo pienet prinssit ja prinsessat ovat suloudessaan ylivertaisia ja niiden pienet, siniset silmät ovat täynnä elämää. Viikonpäivien Valtakunnassa vallitsee lähes aina täydellinen harmonia ja synergia.

Kerran sattui kuitenkin erittäin hullusti! Karkauspäivä, tuo kiertolaislumppu, joka ei ikinä kauaa paikoillaan pysy, onnistui viettelemään Kuningas Perjantain! Ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään oli Karkauspäivä taas kadunnut kuin tuhka tuuleen. Karkauspäivä pakeni salaiseen luolaansa. Siellä se istui ja odotti kunnes aika olisi kypsä. Näetkös, suuren petkutuksensa seurauksena Karkauspäivä oli nyt tiineänä, se odotti lasta. Liian pian koitti Karkauspäivän synnytyksen hetki. Tuo lapsi oli rumin äpärälapsi, jonka maailma on koskaan nähnyt. Lapsi oli niin ruma, että jopa lapsen maailmaan tuonut kätilö sokeutui tyystin! Tuo äpärälapsi sai nimekseen Maanantai.

Ajan saatossa Maanantai kasvoi ja vahvistui sekä kävi erittäin ovelaksi ja ilkeäksi. Kukaan Viikonpäivien Valtakunnassa ei pitänyt Maanantaista, sillä Maanantai ei ikinä leikkinyt reilusti ja se keksi aina ikäviä temppuja muiden kiusaksi. Kasvettuaan aikuiseksi Maanantai aiheutti yhä enemmän ja enemmän hankaluuksia ja sen takia kuningas Perjantai määräsi, että Maanantai tulisi surmata. Maanantai osoittautui kuitenkin yllättävän sitkeäksi. Joka kerta kun surmaajat luulivat saaneensa Maanantain nujerrettua, se palasikin takaisin yhtä voimakkaana. Ja niin se on säilynyt tähänkin päivään saakka. Maanantai on kuin syöpä.

Minä en pidä Maanantaista.

- Loppu -

Mus

Kuinka aistiharhat kesytetään – ja muita kertomuksia

Hei virtuaalinen ystäväni! Olen iloinen, että olet taas löytänyt tiesi lempisivustollesi!

Haluan kertoa sinulle lauantaiaamustani. Tuo aamu ei ollut rauhallinen ja hidas kuten aamuni yleensä, vaan tuona aamuna tapahtui jotain poikkeuksellista...

Lempeä aamuaurinko paistoi silmäluomiini ja tunsin unen jättävän täydellisesti levänneen kehoni. Avasin hitaasti silmäni. Sekunnin sadasosassa sykkeeni nousi lähelle kahtasataa, sillä joku seisoi huoneessani, vain metrin päässä sängystäni ja tuijotti minua uhkaavasti. Miten joku oli pystynyt tunkeutumaan huoneeseen yön aikana,herättämättä minua? Varmaa oli, että murtautuja ei halunnut minulle mitään hyvää. Aivoni kävivät ylikierroksilla välittäen tietoisuudelleni mielikuvia paloittelusurmista ja raiskauskuolemista. En varmasti antautuisi ilman tappelua! Yritin huutaa, mutta huuto takertui kurkkuuni.

Seuraavana hetkenä silmäni tarkentuivat kohteeseensa, tehden jälleen yhteistyötä tajuntani kanssa. Huomasin, että huoneessa ei ollut lisäkseni muita ihmisiä. Kohtalokas paloittelijaraiskaaja osoittautuikin vain kälyni sellokoteloksi. Olin siis pelästynyt kuollakseni sellokoteloa. Oikein hyvää huomenta!

Uhkaava sellokotelo

Edellä oleva tapaus on loistava esimerkki tuhansista tapauksista, joita erittäin vilkas mielikuvitukseni ja huono näkökykyni saavat yhdessä aikaan. Tuhoisa yhdistelmä.

Huono näköni todettiin jo lukiossa ja nyt, melkein 7 vuotta myöhemmin, en ole vieläkään saanut aikaseksi hankittua silmälaseja. Olen toki yrittänyt. Muutama vuosi sitten näköni testattiin ja kiersin kaikki Helsingin optikkoliikkeet läpi, etsien itselleni sopivia laseja. Ongelmaksi muodostui kapeat kasvoni. Kaikki aikuisten lasit olivat poikkeuksetta liian leveitä ja lasten laseissa oli puolestaan liian kapeat linssit isohkoille silmilleni. Uskon myöskin, että Turtles-lasit olisivat kokeneet hyvin nopean inflaation, viikon alkuhuuman jälkeen. Piilolinssit olisivat varmasti erittäin toimiva ratkaisu, mutta henkilökohtaisesti en viehäty ajatuksesta, että minun pitäisi räplätä silmämuniani joka päivä. On siis käytännössä kohtalon sanelemaa, että minulla ei kuulu olla laseja.

Tilanteet, joissa tervehdin tuntemattomia ihmisiä tai tuttavani suuttavat minuun kun en ymmärrä tervehtiä heitä, ovat tyypillisiä minulle. Kerran aiheutin pariskuntariidan tervehtimällä junassa tuntematonta miestä ja kysymällä mitä hänelle kuuluu, ennen kuin ymmärsin puhuvani väärälle henkilölle. Pahoittelin syvästi ja poistuin paikalta. Kuitenkin kuulin vielä toiselle puolelle junaa kun miehen ilmeisen mustasukkainen tyttöystävä kysyi sihisten hampaittensa välistä:"Kuka toi ämmä oli?".

Kaikesta huolimatta koen olevani onnekas vajaan näkökykyni kanssa. Asiat voisivat olla todella paljon huonomminkin. Esimerkiksi yksi tuttavani ei kykene näkemään omaa sukupuolielintään ilman lasejaan. Uskon, että tämän kaltainen tilanne tekisi kenet tahansa vähän surulliseksi. Sitten on tietenkin myöskin ne Afrikan lapset. Kyllä, asiat voisivat olla erittäin paljon huonomminkin.

Niin kauan kuin näen kaikki värit yhtä kirkkaina kuin ne näen nyt, kykenen voittamaan tuijotuskilpailuja ja näen laittaa langan neulansilmään,  ei minulla ole kiirettä hankkia laseja. Kuitenkin siinä vaiheessa kun näet minut etenevän kadulla selvinpäin pelkän tunnustelun avulla, silloin on sinun aika kantaa minut väkisin lähimpään optikoliikkeeseen valitsemaan punaisten ja sinisten Turtles-lasien väliltä.

Haukan katseella, puspus.

-M