Hei ystäväiseni!
Tiedätkö sen tunteen kun jokaiseen soluusi sattuu, valo tuntuu paholaisen keksinnöltä ja pimeään koloon kaivautuminen tuntuu erittäin hyvältä vaihtoehdolta? Se on maailman pahin tunne. Taidat tietää mistä puhun? Se tunne on piinaava krapula.
Ikäväkseni olen joutunut huomaamaan, että alkoholilla ja krapulalla ei ole samanlaista suhdetta kuin siedätyshoidolla ja allergialla. Krapulasta ei voi siedättyä pois. Eikö elämä olekin joskus epäreilua?
On kliinisesti testattu, että krapulan voimakkuus kasvaa lineaarisesti iän mukaan. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä pahemmaksi krapulat muodostuvat.
Olet varmaan joskus kuullut jonkun sanovan "Kylläpä Meno-Esa rauhoittui kun tapasi Sinikan! Nykyään Esa on rakastunut ja hän on luovuttanut kiveksensä Sinikalle säilytettäväksi. Enää Esa ei käy ulkona hassuttelemassa..." .
Tämä on hyvin tyypillinen tarina. Sillä, että Esa ei käy enää ulkona ei ole kuitenkaan mitää tekemistä rakkauden kanssa tai sen kanssa, että joku muu säilyttää nykyään hänen kiveksiään. Totta on ainoastaan se, että Esa ei käy ulkona enää sen takia, että hänen krapulansa ovat iän myötä kasvaneet liian voimakkaiksi. Esa ei enää nuorene ja hänen rapistuvat solunsa eivät enää jaksa taistella krapulaa vastaan samoin kuin ennen.
Ylitsepääsemättömiksi muodostuneet krapulat ovat universumin tapa kertoa Esalle, että on aika hankkia uusi harrastus alkoholin tilalle; kuten posliinin maalaus, ponit tai Sinikka.
Minun krapulani ovat aina olleet ylitsepääsemättömiä, joten yllä oleva sääntö ei kuulu minuun. Lisäksi jos minulla olisi kivekset, en varmasti antaisi niitä kenellekkään säilytettäväksi vaan pitäisin ne visusti itselläni. Yhden kummassakin nyrkissäni.
Joku saattaisi kysyä, että jos alkoholista tulee niin paha olo, niin miksi juoda ylipäätään? Hyvä ystäväni tiivisti asian kerran yhdellä lauseella, jossa jokainen sana on totta; "Dogaaminen on vaan niin pirun rentoo".
Pirstaleina, mutta silti tyytyväinen,
Puspus
-M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti